Yritys

Kajaanin Hautauspalvelu tarjoaa hautauspalveluita Kainuun alueella ja tarvittaessa myös valtakunnallisesti.

Hautaustoimistomme sijaitsevat keskeisillä paikoilla Kajaanin ja Ristijärven keskustoissa. Kajaanin toimipiste palvelee edelleen samassa korttelissa, jossa toiminta vuosikymmeniä sitten aloitettiin. Hautaustoimistomme aloitti toimintansa yli 50 vuotta sitten nimellä Kainuun Hautaustoimisto Alajärvi Ky. Omistajavaihdoksen myötä 2005 nimeksi muutettiin Kajaanin Hautauspalvelu Härkönen. Tuolloin yrittäjinä Kajaanin hautaustoimistolla toimivat Tuomo Härkönen ja Heli Lehtinen. Vuonna 2009 hautauspalvelut laajenivat Ristijärvelle ja kesällä 2014 Hyrynsalmelle. Tällä hetkellä toimistomme sijaitsevat Kajaanissa ja Ristijärvellä. Kajaanin Hautauspalvelu ja Ristijärven Hautauspalvelu vakiintuivat nimiksi vuonna 2018 tehdyn omistajavaihdoksen myötä. Yrittäjinä toimivat Heli Lehtinen sekä Elina ja Juha Keränen.

Suomen Hautaustoimistojen liittopäivillä saimme palkinnon ja kunniakirjan hautausalan vuoden markkinointiteosta 2017.

1.8.2019 avasimme uudet toimitilat osoitteessa Kirkkokatu 22.


Henkilökunta

Henkilökuntaamme kuuluu Heli Lehtinen sekä Elina ja Juha Keränen. Lisäksi yrityksessä työskentelee pitopalvelun puolella emäntiä ja kuljetuspuolella hautaustoimistotyöntekijöitä.

Kajaanin Yrittäjänaiset ry palkitsi Heli Lehtisen Kajaanin Vuoden Yrittäjänainen 2014 -tunnustuksella.

Heli Lehtinen on tarmokas ja osallistuva yrittäjänainen, joka toimii aktiivisesti useissa eri yhdistyksissä. Hän on rohkeasti laajentanut yritystoimintaansa ja osoittanut yhteiskuntavastuuta aikaansa seuraavana hyväntekijänä, Yrittäjänaiset perustelevat tiedotteessaan.

Toimintaperiaatteet

Me haluamme auttaa ja tukea asiakkaitamme hautausjärjestelyissä. Hautauksen järjestäminen on monelle asiakkaallemme uusi ja ainutkertainen asia, johon tarvitaan erityistä tukea ja opastusta

Ammattitaitoinen henkilökuntamme käy hautausjärjestelyjen vaiheet ja yksityiskohdat asiakkaan kanssa läpi tarkasti ja kiirehtimättä, asiakasta kuunnellen. Toimintaperiaatteemme on tarjota kaikki hautausalan palvelut parhaalla ammattitaidolla. Asiakkaan tarpeet ja tunteet huomioimme kaikessa toiminnassa.

Ota yhteyttä

Sähköposti: info@kajaaninhautauspalvelu.fi

Heli Lehtinen

Puh. 050 3366 703

Elina Keränen

Puh. 050 597 1588

Juha Keränen

Puh. 050 068 6416

Noudatamme toiminnassamme Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n hyviä kauppatapa-, hautausalan eurooppalaisia eettisiä ohjeita sekä hautausalan yleistä eurooppalaista standardia.
(Suomen Standardisoimisliitto SFS, Standardi SFS-EN 15017)

www.hautaustoimistojenliitto.fi

Ota yhteyttä

    Meidät löydät

    Kirkkokatu 22
    87100 Kajaani
    P: (08) 629 792

    Avoinna
    ma – pe klo 9.00 – 16.00
    Muina aikoina sopimuksen mukaan

    Sähköposti: info@kajaaninhautauspalvelu.fi

    Urheilutie 34
    88400 Ristijärvi
    P: (08) 681 432

    Avoinna
    ma, ke klo 9.00 – 11.30
    Muina aikoina sopimuksen mukaan