Usein kysytyt kysymykset

Olemme koonneet listan kysymyksistä, joita kohtaamme usein työssämme. Mikäli et kuitenkaan löydä vastausta kysymykseesi, ota yhteyttä meihin.

Läheistänne hoitanut lääkäri kirjoittaa hautausluvan, mikäli kuolemansyyn selvittämiseksi tehtäviin tutkimuksiin ei ole aihetta. Muussa tapauksessa hautauslupa kirjoitetaan näiden tutkimusten jälkeen. Hautausjärjestelyjä voitte hoitaa jo ennen kuin hautauslupa on kirjoitettu.

Lue Lisää

Hautajaisiin ei sinänsä ole yleispäteviä käytösohjeita. Jokainen tilaisuus on suunniteltu omaisten sekä vainajan toiveita ja perinteitä kunnioittaen. Tilaisuudet myös muuttuvat joskus tapahtuman aikana. Ei tarvitse liian paljon miettiä, osaako käyttäytyä oikein. Tilaisuus on usein kaikille yhtä uusi ja kysymyksiä herättävä. Omaisille tärkeää on tilaisuuden sisältö sekä se, että saattajat ovat tulleet paikalle ja ottavat osaa.

Lue Lisää

Hautaustestamentti on Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n kehittämä järjestelmä, jonka avulla testamentin tekijä voi määrätä omien hautajaistensa järjestämisestä. Hautaustestamentti allekirjoitetaan ja todistetaan kuten tavallinenkin testamentti. Sitä tehdään kaksi samansisältöistä kappaletta, toinen hautaustestamentin tekijälle, toinen hautaustoimistolle.

Lue Lisää

Hautajaisiaan suunnitteleva voi Hautajaisjärjestelyni -vihkoseen täyttää omia toiveitaan siinä määrin kuin haluaa. Vihkosen voi antaa henkilölle, jonka toivoo huolehtivan hautajaisjärjestelyistä. Ainakin on hyvä kertoa, missä vihkosta säilyttää. Vihkosesta voi antaa kopion myös hautaustoimistoon.

Lue Lisää